perjantai 22. helmikuuta 2013

Lasta kasvatetaan aina väärin


Jo vuosia on Suomessa puhuttu lastensuojelun mädännäisyydestä ja siitä kuinka tapahtuu jatkuvia ylilyöntejä kun väärin koulutetut sosiaalityöntekijät tekevät poliisin kanssa fasistisia hyökkäyksiä koteihin.

Tilanne paheni entisestään vuonna 2008 astuneen uuden lastensuojelulain myötä. Se korosti huolen heräämistä ja hups, enää lastensuojelun ei tarvinnut edes perustella lasten ihmisoikeuksien rikkomista ja perheiden terrorisoimista.

Yhtäkkiä lapsen edulla voitiinkin oikeuttaa kaikki fasistiset toimet, mukaan lukien näissä iskuissa tapahtuvat lasten pelottelu/säikyttely, lasten herättäminen väkisin, fyysinen poliisiväkivalta vanhempia kohtaan sekä henkinen väkivalta. Lapsen edulla oikeutetaan myös mm. perhetyöntekijöiden käytös, perhetyöntekijä saattaa riepotella ja heitellä lasta seinille, näitä tapauksia on.

Sillä on oikeutettu jopa lapsen laittaminen vankilaan ”oireilusta”, kuten eräs sosiaalityöntekijä päätöksessään ilmoitti. Millaista lapsen etua palvelee lapsen laittaminen vankilaan tai perhetyöntekijä joka heittelee lasta väkivaltaisesti seinille?

Uusi laki myös innosti kaikkia lasten parissa työskenteleviä tekemään lastensuojeluilmoituksia jos vain huoli herää, eli mitään järjellistä perustetta ei enää tarvittu. Jos vanhempien käytös , äänensävy vaikkapa tai naama ei miellyttänyt saattoi neuvolan täti tai sairaalan hoitaja tehdä lapsesta/perheestä lastensuojeluilmoituksen.
Ja nyt neljä vuotta myöhemmin, lukuisten perättömien ja täysin turhien lastensuojeluilmoitusten jälkeen ja yhä lisääntyvien huostaanottojen jälkeen tiedetään missä lastensuojelussa on menty ehkä pahiten metsään. Kun esitietoina on perheestä tehty lastensuojeluilmoitus, niin ahdasmielinen, negatiivinen, läpeensä rasistinen ja ennakkoluuloinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä kyllä löytää aina perheestä, vanhemmista, lapsesta tai kodista jotain vikaa. Jos ihmisen ennakkoasenne kaikkea kohtaan on negatiivinen, niin mitään hyväähän ei silloin sellainen löydä.

Esimerkiksi perhetyöntekijäthän keksivät ja tarinoivat vain negatiivista, koska se on heidän työnkuvansa. Eli kaikki esitetään negatiivisena. Joko vanhemmat ovat välinpitämättömiä tai sitten ylihuolehtivia, teennäisiä ja salailevat jotain tai sitten liian lapsenomaisia ja yksinkertaisia.
Jopa urheilullisuus voidaan esittää negatiivisena asiana.  
Olivat vanhemmat siis sitten millaisia hyvänsä, niin lasta kasvatetaan aina väärin.

Tämä kuvaa suomalaista vanhemmuuskeskustelua hyvin.
Sitä värittävät turhat ja perättömät  syyllistämiset ja siihen soppaan on monikansallisten lastensuojeluyritysten ollut hyvä työntää ahne lusikkansa. Jaettavaa on riittänyt.
Lastensuojelua arvostellaan aivan perustellusti ylilyönneistä, koska ne on nykyinen kurja lastensuojelulaki  saanut aikaan. Suomessa on 17000 lasta jotka eivät saa asua kotonaan, siis vaikka haluaisivatkin, koska eihän heistä kukaan hyödy jos he kodeissaan asuvat. Sen sijaan lastenkodeissa ja sijaisperheissä heillä voidaan tehdä rahaa. Yksi päivä lastenkodissa maksaa 300-600e/pv ja kun tuon kertoo vaikka 365:lla, niin tajuaa millaiset rahat tuossa bisneksessä liikkuvat.

Lastensuojeluhan ajattelee lapsia pelkkänä karjana josta on hyötyä vain kun heidät huostataan. Olen katsellut kun Suomi alkoi 90-luvun alun laman seurauksena mennä yhä pahempaan suuntaan, rahaa alettiin palvoa entistä enemmän ja moraali mureni pikku hiljaa täysin. Kaikkea alettiin arvottaa vain rahan kautta, ihmisillä ei ollut enää mitään väliä, paitsi jos heitä pystyi hyväksikäyttämään. Tämä kaikki näkyy nykypäivässä.

Kaikkien ihmisten suurin arvo on se miten heidät pystytään välineellistämään, pahiten tämä näkyy Suomen lastensuojelun käymässä lapsikaupassa. Eihän lapsi itse pysty mitään aikuisen tavoin omilla toimillaan tuottamaan, mutta aina hänet voi välineellistää, tehdä hänestä lapsibisneksen pelinappulan, myös karja metafora lapsista on hyvin toimiva. Siirrelläänhän huostattuja lapsia usein lastenkodista sijaisperheeseen ja sieltä taas edelleen jonnekin, siis edestakaisin kuin karjaa.

Sosiaalityöntekijöillähän palkka on mukavan suuri, lisäksi palkkiot juoksee jokaisesta huostaanotosta ja saa toteuttaa itseään sadistina ja fasistina, kiduttaa lapsia ja kyykyttää perheitä. Luonnevikaisille tapauksille siis aivan unelmaduuni.  Itse en sen sijaan soveltuisi sosiaalityöntekijäksi ollenkaan, olen ihmisoikeusaktivisti ja minulta löytyy empatiakykyä ja sydän, enkä koe minkäänlaista halua kyykyttää, alistaa muita ihmisiä tai viedä vanhemmilta se mitä he eniten rakastavat, heidän lapsensa.

Työ on kuitenkin helppoa sydämettömille sadisteille, perheestä riippumatta. Ensin voi hiukan nauttia perheen kyykyttämisestä ja lopuksi saa vielä huostattua lapsen.
Viitaten erääseen kirjoitukseen, niin etuuskäsittelijät ei muuten edelleenkään hoida minkäänlaisia lastensuojelutapauksia, vaan ainoastaan toimeentulotuen ja sosiaalihuollon asiakkuus ei siis tarkoita automaattisesti lastensuojeluasiakkuutta perheiden kohdalla. Paitsi jos ajattelee että köyhältä perheeltä lapset tulisi huostata aina?
Itsehän en lähtisi arvioimaan perheen kyvykkyyttä taloudellisten tekijöiden pohjalta.

Itse ajattelen, että niin kauan kuin lastemme suojelulla rahastetaan ja lasten huostaanotoilla tehdään härskiä bisnestä, on syytä käydä yleistä debattia lastensuojelun tilasta ja lastensuojelun työntekijöiden moraalista tai sen puutteesta, sekä lastensuojelun tekemistä virehistä.

Tai, olisiko meillä joillain taipumus syyllistää lastensuojeluperheitä ja puolustella lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä jotta tuntisimme itsemme paremmiksi ihmisiksi?
Menemmekö mukaan keinotekoiseen me ja he ajatteluun?
Vai ymmärrämmekö että huostaanotto voi Suomen lapsimarkkinoilla tapahtua mille tahansa tavalliselle ja aivan kunnolliselle perheelle?
Tunnemmeko empatiaa vaiko julmuutta/sadismia?
Olemmeko fasistien uhrien puolella vaiko fasistien?
Sillä lastahan kasvatetaan aina väärin ja lasten keskitysleirit (lastenkodit),  lapsikylät ja sijaisperheet kiittävät, kun valtion raha vaihtaa omistajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti