maanantai 18. maaliskuuta 2013

Irti turhan syyllistämisen ja vähättelyn perinteestä

Tänään ajattelin kirjoittaa meille kaikille suomalaisille tutusta asiasta.

Asiasta joka luo ja synnyttää suomalaisille huonon itsetunnon, kansallinen huono itsetunto kun ei ole mikään myytti.

Nimittäin syyllistämisestä tapana kasvattaa ihmisistä tämän maan kansalaisia ja siitä mitä sen seurauksena tapahtuu ja mitkä ovat ne mekanismit jotka siinä toimivat.

Yritän tiivistää sopivasti, jotta ei paisu liikaa, mutta sopivasti saa kuitenkin turvota että kunnon luomus syntyy.

Ensimmäinen väittämäni on, että syyllistämisellä on pitkät perinteet Suomessa ja että se kohdistuu suomalaisiin ihmisiin monissa eri elämän vaiheissa.

Ensin paneuden instituutioihin, mediaan ja yksilöihin sen harjoittajina ja sitten itse tilanteisiin joissa sitä esiintyy ja lopuksi siihen kuinka se muuttaa ihmista ja millaista alati ja kaikesta syyllistävässä yhteiskunnassa on elää.

Mitkä instituutiot ja media siis harrastavat syyllistämistä ja miten se taas toteutuu yksilöiden taholla?

Miten yksilöt syyllistävät toisiaan?

Instituutioilla tarkoitan tässä yhteydessä yhteiskunnallisia, vallan yksiköitä ja virastoja joissa me suomalaiset asioimme ja joissa käytetään merkittävässä määrin auktoritääristä valtaa.

Puhun siis kouluista, työvoimatoimistoista, perusturvakeskuksista ja medialla tarkoitan ihmisryhmistä tehtyjä juttuja lehdissä, netissä ja televisiossa.

Yksilöillä taas muita ihmisiä, avomiestä/vaimoa, valmentajaa tai moninaisia satunnaisia kohtaamisia.

Syyllistäminen alkaa jo kouluissa.

Lasta syyllistetään ja latistetaan milloin mistäkin ja torutaan, sen sijaan että kehuttaisiin ja kannustettaisiin, kuten monissa muissa maissa tehdään. Sama jatkuu läpi peruskoulun.

Sitä esiintyy edelleen ammattikouluissa, mutta ei juurikaan lukioissa, puhumattakaan nyt yliopistoista.

Jos ihminen jää työttömäksi häntä syyllistetään siitä, varsinkin työkkärissä ja sossussa.

Hän saa lukea mediasta juttuja joissa hänet leimataan milloin miksikin ja televisiossa keskustellaan työttömien ongelmista ja heidän syyllistämisensä ja leimaamisensa sen kuin jatkuu.

Hänet pyritään mitätöimään ihmisenä, kyykyttämään ja polkemaan jalkoihin aina kun hän asioi eri virastoissa.

Häntä syyllistetään ja vähätellään. Hänet yritetään pakottaa työvoimatoimistossa orjatyöhön pelkällä yhdeksän euron ruokarahalla, hänen ihmisarvonsa siis viedään.

Häntä kohdellaan vain numerona, yhtenä harmillisena ja negatiivisena tilastomerkintänä.

 Television työttömyyskeskusteluissa käytetään vanhaa tomittajien niksiä kuvata kokonaisuutta muutaman osan kautta, eli näytetään inserttejä joissa 2-3 työtöntä, siis naurettavat 2-3 jostain sadastatuhannesta kertovat mitä ongelmia heillä on, että eivät pääse ulos kotoaan ja on muka itsemurhaajatuksiakin, ehkä päihdeongelmakin ja aina tietysti mielenterveysongelma. 

Kaikin tällä tavoin siis luodaan ihmisille heikkoa itsetuntoa. 

Kun sitten suomalainen saa mahdollisesti lapsen, niin tässä lapsia vihaavassa maassa hän saa ulkona liikkuessaan kuulla jatkuvasti kuinka hänen lapsensa käyttäytyy väärin ja kuinka kamalia ja äänekkäitä lapset ovat.

Vaikka vauvalle tai pikkulapselle on aivan luontaista välillä itkeä ja kitistä, jopa kiukutella kaupassa tai muualla ihmisten silmien alla.

Sitä vaan ei hyväksy, eivätkä tajua lapsia vihaavat ihmiset.

Häntä arvostellaan ja hänen vanhemmuuttaan kyseenalaistetaan, naapuri saattaa valittaa lapsesta, ventovieraat arvostelevat, joka paikassa hän saa alituisesti miettiä toimiiko hän nyt oikein?

Onko hän hyvä äiti tai isä? 

Sopiiko hänen perheensä kapeaan normaalin perheen määritelmään?

 Saako hän tehdä sitä tai tätä? 
Kaikki se ahdistaa ja stressaa vanhempia. 
Jos tulee riitaa naapurin kanssa, niin tekeekö  naapuri ls-ilmoituksen vastahyökkäyksenä?

Kun lapsi sitten menee päiväkotiin, niin ylidiagnosoidaanko hänet siellä?

Yhtäkkiä lapsi onkin vaikka mitä, kun päiväkodin täti se keksii leikkiä kyökkipsykologia, jos lapsi on hänen mielestään liian rasittava ja käy hermoille. Tätä tapahtuu paljon.

Lapsi on milloin ADHD, milloin skitsofreenikko ja milloin taas autisti ja siitähän on tehtävä ilmoitus lastensuojeluun.

Ja sitten on lastensuojelu jo ovella tulossa tutkimaan ja pian jo tekemässä huostaanottopäätöstä.

Vanhempia ei kuunnella, tarkoitus on vain satuilla ja keksiä jotain negatiivista huostapäätöksen perusteeksi.

Pian lasta jos sitten viedään sijaisperheeseen tai lastenkotiin ja taas pyörii lapsibisneskaruselli entistä vinhempaa vauhtia.

Lopulta lapsi on kouluikäinen.

Jos lapsi pahoinpidellään koulussa, Suomen kouluissa kun on kiusaamista enemmän kuin missään muualla, niin koulu vierittää syyn vanhempien niskoille.

Väittäen että mustelmat ovat tulleet jo kotona, suojellakseen koulun mainetta. Ja taas on lastensuojelu ovella, helpompihan on perheen kimppuun käydä kuin koulun. Ja taas vanhempia syyllistetään aiheetta.

Useimmissa tapauksessa vanhemmat vieläpä kadottavat lapsen lapsibisnekseen aivan perättömän ilmoituksen takia. Lastensuojelu ja muut lapsibisneksen toimijat kun eivät uhrejaan kynsistään helpolla päästä.

Entä sitten parisuhteessa tapahtuva syyllistäminen?

Se on yksi pahimmanlaatuisista tavoista syyllistää toista.

Jos rakastaa toista ihmistä, niin tulisi ymmärtää ja kunnioittaa häntä, eikä vaatia täydellisyyttä ja erehtymättömyyttä.

Kaikilla meillä on oikeus tehdä pieniä erehdyksiä, itse teen niitä, aivan kuten kaikki muutkin.

Mutta ei toista pidä syyllistää jonkin erehdyksen takia. Silloin vain herättää epävarmuutta ja muita negatiivisia tunteita kumppanissa.

Miltä sinusta tuntuisi jos ihminen johon luulit voivasi luottaa ja jolle olet antanut sydämesi syyllistääkin sinua jatkuvasti? 

Oikea, tosi rakkaus hyväksyy ihmisen sellaisena kuin tämä on. 

Jatkuva syyllistäminen parisuhteessa saa toisen osapuolen helposti etsimään hyväksyntää jonkun toisen sylistä.

Se onkin yksi suurimpia, välillisiä syitä parisuhteen rikkoutumiseen.

Lopettakaamme toisten ihmisten syyllistäminen ja vähättely, oli tilanne mikä hyvänsä.
Kehukaamme ja kannustakaamme toisiamme syyllistämisen ja vähättelyn sijaan.

Murskatkaamme tämä kansallinen perinne joka tuottaa epävarmoja ja heikon itsetunnon omaavia ihmisiä.

Instituutiot ja toiset ihmiset tuottavat heikon itsetunnon meille suomalaisille, ei se itsestään synny.

Sillä nykyinen syyllistämisen ja vähättelyn perinne tekee tästä maasta ahdistavan ja ankean maan elää.

Se lähtee epäluuloisuudesta ja ajatuksesta että ihmiset ovat pahoja.

Syyllistämällä kylvetään pahuuden siemeniä, sen sijaan että tehtäisiin hyvää, niin juorutaan usein täyttä potaskaa muista ihmisistä tai väitetään jotain muille vahingollista, missä ei ole  totta siteeksikään.

Tai siirretään omaa epävarmuutta tai asiaa joka harmittaa muiden kannettavaksi, mutta ei kysytä haluaako hän sen taakan.
Se ei ole ystävän teko, vaan itsekkään ihmisen.

Me olemme joka päivä vastuussa siitä millainen tästä maasta tulee.

Jos uusinnamme perinteisiä malleja, niin pidämme vain huolen silloin siitä että Suomi on jatkossakin turhan syyllistämisen ja ihmisten vähättelyn maa.

Jos taas kaikissa ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme muistamme aina asettua toisen ihmisen asemaan, niin kieltäydymme syyllistämästä ja vähättelemästä häntä.

Niin myös elämästämme tulee täyteläisempää, emme tee työssämme ihmisistä vihaisia, emme tuota epäoikeudenmukaisuutta, emmekä aja luotamme rakkaitamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti