sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Lapset huostataan ja myydään Suomessa, sossuille bonukset tilille kilahtaa

Suomessa on yleistä että lapsista tehdään ns. "huoli herää" ilmoitus jonka verukkeella voidaan tehdä fasistinen isku perheen kotiin.
Lapsi/lapset huostataan ja myydään sille taholle joka lapsesta eniten maksaa.

Usein lapsi myydään jopa sijaisperheeseen pedofiilille seksileluksi ja näin siis toimii Suomen lastensuojelu.
Lapsibisneksestä saaduilla varoilla kunta sitten päällystää katujaan, pystyttää uusia kieltokylttejä tai kunnanjohtaja ostaa uuden Mersun.

Paitsi että kunta saa suoraan rahaa lapsen myynnistä, niin myös ns. lastensuojelukerroin nousee jokaisesta huostaanotosta joka tietää lisää rahaa valtiolta.

Siksi kunta maksaa sosiaalityöntekijöilleen bonuksia huostaanotoista, mitä enemmän sossu huostaanottoja tekee, niin sitä enemmän myös tili kasvaa.

Lapset ovat siis Suomessa ahneiden ja moraalittomien, rahaa palvovien sosiaalityöntekijöiden saalista.
Petojen joille mikään ei ole pyhää.
Ei lapsi, ei perhe, ei koti, ei mikään.
Vain raha ja valta merkitsee niille sairaille pedoille, vain se saa heidät toimimaan.
Suomen lastensuojelun mukaan ei lapsilla ole ihmisoikeuksia.
Vaan heidät saa viranomaiset herättää väkisin, pelotella, pahoinpidellä ja riistää perheistään, heillä ei siis ole oikeutta edes omiin vanhempiin.

Lapsilla ja perheillä ei siis Suomessa käytännössä mitään oikeuksia ole.
Paitsi ruokkia sairasta ja härskiä lapsibisnestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti