maanantai 19. elokuuta 2013

Oikeusmurha/ylöjärveläisen perheen vaino

Tunnettu ylöjärveläinen, perheitä ja lapsia puolustanut ihmisoikeusaktivisti tuomittiin maanantaina 19.elokuuta 2013 Tampereen käräjäoikeuden suorastaan farssimaisessa istunnossa sakkoihin törkeästä kunnianloukkauksesta.

Joka on oikeusmurha.

Sillä todellinen syy tuomioon on kuitenkin Ylöjärven viranomaisterrorin paljastaminen koko laajuudessaan ja lasten ja perheiden oikeuksien puolustaminen Ylöjärven mielivaltaista lastensuojelua vastaan.

Voidaan puhua pahuuden allianssista joka vainoaa ja terrorisoi perheitä Ylöjärvellä rikkoen lasten ja vanhempien ihmisoikeuksia ja kyseiseen allianssiin kuuluvat:

-TAYS synnytysosaston hoitajineen (aiheettomia ja perättömiä yhteydenottoja lastensuojeluun synnytyksestä toipuvista äideistä, esim. äitiä piristämään tuotujen pehmolelujen vuoksi).
-Ylöjärven lastensuojelu (ylireagointeja perättömiin lastensuojelu-ilmoituksiin)
-Ylöjärven terveyskeskuksen kotihoidon perhetyö (perättömiä lastensuojelu-ilmoituksia)
-Ylöjärven poliisi (perheiden terrorisointi ja vaino, sekä mielivaltaiset pidätykset ns. arbitrary arrests).

Tuomio on myös osa ihmisoikeusaktivistin perheen vainoa ja terroria joka alkoi jo TAYSsin hoitajan tekemästä absurdista ja aiheettomasta yhteydenotosta Ylöjärven lastensuojeluun, koska näki synnyttäneen äidin sängyllä  pehmoleluja joita isä ja äidin sukulaiset olivat tuoneet äitiä piristämään, eli hoitaja oli yhteydessä lastensuojeluun koska näki pehmolelut sängyllä ja veti niistä lennokkaan ja harhaisen ylitulkinnan että äiti muka leikkisi niillä, eikä olisi muka kypsä äidiksi. 
Joka ei pidä paikkaansa. 

 Älkää siis tuoko pehmoleluja piristämään synnytyksestä toipuvaa äitiä TAYSssiin, ne nähdessään hoitajat näet ottavat salamana yhteyden lastensuojeluun ja ajojahti käynnistyy, boikotoikaa mieluummin koko TAYSsia ja synnyttäkää muualla.  Ja vaino jatkui Ylöjärven terveyskeskuksen kotihoidon perhetyön tekemällä perättömällä lastensuojelu-ilmoituksella, siihen liittyi sen jälkeen mm. Ylöjärven lastensuojelun perhetyöntekijän riehumista ja perheen ulkooven äänekästä hakkaamista ja potkimista neljänä eri kertana kun pieni, vasta noin 2 kuinen  vauva oli nukkumassa ulkooven lähellä sijaitsevassa makuuhuoneessa kuullen paukutuksen ja ryskytyksen makuuhuoneeseen.
Johon vauva tietysti itkien heräsi ja josta vauva kärsi saaden post-traumaattisen stressireaktion ja pelkotiloja jotka jatkuivat päiviä jälkeenpäinkin ja josta pelosta lasta oli vaikea saada rauhoittumaan.

Kyseinen ovella riehunut Ylöjärven lastensuojelun perhetyöntekijä oli käynyt kodissa sisällä aiemmin ja tiesi siis makuuhuoneen sijainnin läheiseen ulko-oveen nähden, tiesi vauvan pinnasängyn olevan siellä ja varmasti ymmärsi äänen kuuluvan makuuhuoneeseen.  

Mutta eikö hänelle silti  tullut ovella riehuessaan lainkaan mieleen että vauva saattaa olla nukkumassa ja heräisi ryskeeseen ja paukkeeseen? 
Vai eivätkö Ylöjärven perhetyöntekijät vain pysty hillitsemään itseään?
Eikö pienen vauvan tulisi saada antaa rauhassa nukkua?



Ylöjärven lastensuojelun harjoittama vaino perhettä kohtaan jatkui edelleen aseistettujen poliisien kanssa tehdyllä iskulla/hyökkäyksellä perheen kotiin jossa vauva herätettiin uniltaan väkisin, lasta peloteltiin, vanhempia uhkailtiin ja solvattiin ja perheen rauhalliseen ja pasifistiseen isään käytiin käsiksi.

Kun perhe saatiin huostaanotolla uhkaamalla pakotettua perhetyöhön, niin perheen kodissa 10 kertaa käynyt Ylöjärven lastensuojelun perhetyöntekijä käyttäytyi suorastaan sikamaisesti perheen kodissa.
Herättäen vauvan ylimielisellä huutamisellaan, ihmetyttäen omituisilla neuvoillaan, kuten "lapset on vietävä talvisin väkisin ulos hiihtämään kovillakin pakkasilla, sillä Suomi on talviurheilumaa" ja kirjoittaen raporttiinsa lähes yksinomaan negatiivisia, satuiltuja tarinoita perheestä, lapsesta ja vanhemmista ja levittäen näitä valheita perheestä edelleen.

Kun toinen vanhemmista kysyi perhetyöntekijältä että miksi ihmeessä hän kirjoittaa näin negatiivisia ja suorastaan valheellisia/vääristeltyjä asioita raporttiinsa?
Niin vastaus oli "koska lähtötilanne on negatiivinen, niin minun on kirjoitettava vain negatiivisia asioita perheestä, kodista, vanhemmista ja lapsesta". 
 Lähtötilanteella hän siis viittasi perheestä tehtyyn perättömään lastensuojelu-ilmoitukseen.
Eli perhetyöntekijän täytyy vaikka keksimällä keksiä tai satuilla negatiivisia asioita raporttiinsa, koska mitään hyvää ei saa perheestä kirjoittaa.


Ihan kuin tässä ei vielä olisi ollut kyllliksi, niin kun ihmisoikeusaktivisti kertoi perheensä puolesta kaikesta tästä rehellisesti netissä, niin Ylöjärven lastensuojelu masinoi Ylöjärven poliisin taas asialle.
Tällä kertaa piti pelotella ja terrorisoida perhettä vielä lisää ja heitättämän perheenisä vankiselliin, koska hän uskalsi kertoa perheensä kokemasta vainosta julkisesti.
Virallisesti tietysti kehiteltiin tarina kunnianloukkauksesta jotta perheen kimppuun taas päästiin.
Perhe haettiin Ylöjärven poliisiasemalle ja heitä kuulusteltiin kuin rikollisia ikään ja sitten perheenisä vietiin, lapsen ja äidin katsellessa voimattomina perään. 

Ylöjärven poliisilla ei ollut edes sen verran selkärankaa että olisi auttanut perheen heiveröistä äitiä kantamaan lapsi turvakaukalossa autoon Ylöjärven poliisilaitokselta, vaan perheenäidin piti jotenkin saada se raahattua auton, sillä välin kun mielivaltaisesti vangittua perheenisää kuljetettiin Tampereelle Sorin vankilaan.
Raukkamaista.

Siellä perheenisä istui 24 tuntia "lusimassa" ennen kuin pääsi pois vasta seuraavana päivänä, vain  koska uskalsi puolustaa lapsensa ihmisoikeuksia Ylöjärven mielivaltaista ja fasistista lastensuojelua vastaan joka suojelee lasta perin omituisesti, mm. lapsen väkisin herättäen uniltaan, lasta pelotellen sekä aiheuttaen lapselle erilaisia traumoja.

Sanottakoon vielä tähän väliin, että perheenisällä ei ollut rikosrekisteriä, ei edes maksamattomia ylinopeussakkoja, hän on työskennellyt ihmisoikeusjärjestön maa-koordinaatiossa, tehnyt vapaahtoistyötä ja käynyt hartaana uskovaisena kirkossa.
Eli hän on enemmän kuin nuhteeton kansalainen, hän yrittää aktiivisesti muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää kaikille ihmisille.
Silti hänen perheensä kimppuun käytiin Ylöjärvellä ja perhettä vainottiin ja terrorisoitiin suorastaan sikamaisen härskillä tavalla, perhettä ja vanhempia kohdeltiin rikollisina vain ja ainoastaan perättömän lastensuojelu-ilmoituksen vuoksi.

Perhe pääsi lopulta pois lastensuojelu-asiakkuudesta, koska lastensuojelu-ilmoitus oli alun alkaenkin perätön ja aiheeton.
Mutta vasta asianajajan avulla.

Eli todistettavasti ei ollut mitään syytä käydä perheen kimppuun, vainota ja terrorisoida perhettä. Silti se tapahtui viattomalle perheelle.
 Ja perheen kokema vaino huipentui lopulta Tampereen käräjäoikeudessa 19.8.2013 jossa Ylöjärven lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, poliisia ja Ylöjärven terveyskeskuksen perhetyöntekijöitä pidettiin uhreina ja vainottu perhe tuomittiin maksamaan heille korvauksia henkisestä kärsimyksestä, vain koska uskalsi kertoa tarinansa mainiten viranomaisten nimet.

Sen sijaan 7 perheen tekemää rikosilmoitusta Ylöjärven lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä ja perhetyöntekijöistä, poliisista ja terveyskeskuksen perhetyöntekijöistä nimikkeinään mm. kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus (perätön lastensuojelu-ilmoitus) jätettiin joko kokonaan tutkimatta, tutkittiin vain osittain tai syyttäjä jätti nostamatta syytteen.  

Eli viranomaisilla on käytännössä Suomessa täysin kontrolloimaton valta, he voivat tehdä ihan mitä hyvänsä, sitä valtaa ei valvo mikään, eikä kukaan.

Ja viranomaiset käyttävät tuota valtaa melko härskillä tavalla.










6 kommenttia:

  1. Pistä nimiä vaan pöytään. Ei se ole laitonta, kun arvostelee virkamiestä hänen työtehtävänsä hoitamisessa.

    VastaaPoista
  2. Katsos kummaa kun tuli oma elämä niin mieleen. Meidän perheellä samantyylisiä kokemuksia Ylöjärven lastensuojelusta ja myös mll;stä ( josta yllättäen katosi kaikki meitä koskeva kirjallinen tieto kun pyysin raportteja oikeudenkäyntiin (( vieläpä eri asiaan liittyen)). Helpottavaa tietää että vika ei ollutkaan mun omassa päässä vaan sabotoivissa ihmisissä.

    VastaaPoista
  3. nimiä pöytään!! pakko tälläiset on julki tuoda!

    VastaaPoista
  4. OLEN JULKAISSUT LUONNEVIKAISITA SS_VIRANOMAISISTA NAUHOITUKSIA JA ASIAKIRJOJA .

    http://valituille.blogspot.fi/2009/05/veli-ja-armas-elokuu-08.html

    Face; https://www.facebook.com/leo.heikkinen

    VastaaPoista
  5. Mä olen sitä mieltä että meidän pitäisi etsiä enemmän perheitä joita lastensuojelu on kiusannut ja nostaa ryhmänä syyte/ valittaa päätöksestä. Jotenkin ne ihmiset täytyy saada vastuuseen toisten ihmisten elämän pilaamisesta. Omalla kohdalla sosiaalitoimi sai minulle puhkeamaan vaikea-asteisen paniikkihäiriön ja masennuksen. Oon istunut 3 vuotta kotona ja edelleen yritän toipua sossuista. Ja todellakin uskonut että vika oli vain mun omassa päässä, ei lastensuojelussa, vaikkakin jokin pieni ääni on aina huutanu jostain takaraivosta sanoja: ei tän näin pitäisi mennä! Ja sairauksien puhjettua, mikä onkaan parempi syy syynätä perhettä vielä lisää ja ahdistella enemmän kuin masentunut äiti?

    VastaaPoista
  6. minulta myös vietiin tampereella perättömän ilmoituksen takia lapsi. Minulla on puolalainen perhetausta ja sukunimi ja minua "ryssiteltiin" ja kohdeltiin todella sikamaisesti A.Pärssisen ja M.Roivaisen johdosta. Lapseni asian "tutkiminen" vei puolitoista vuotta ja kun heidän keksimällä keksityt "syynsä"eivät hallinto oikeudessa päteneet he käskivät palauttaa lapseni välittömästi kotiin. olen kirjoittanut tästä myös bäckmanille ja seuraavaksi kirjoitan Astahoville, ja annan vaikka koko naapurikansan lehdistölle haastatteluni.
    terveisin K.Snieg suomen kansalainen syntymästä saakka

    VastaaPoista