torstai 27. maaliskuuta 2014

"Lapsesi eivät ole sinun, vaan he kuuluvat Suomen valtiolle"

Kun joku harva suomalainen saa revittyä laput silmiltään ja herää ruususen unestaan Suomen raadolliseen todellisuuteen, niin hän tajuaa, että lapset eivät alun alkaenkaan kuulu Suomessa vanhemmilleen, vaan valtiolle joka käyttää heitä kuin lapsiorjia hyväkseen.

Lapset eivät ole vanhempiensa, vaan he kuuluvat valtiolle, he ovat pelkkää Suomen valtion materiaalia ja kauppatavaraa. 


Suomalaisia on usein luonnehdittu kylmäksi, empatiamputoiduksi, viranomaisuskovaiseksi ja tuomitsevaksi kansaksi.
Tämä pitäneekin paikkansa.

Lyhyt katsaus historiaan lieneekin paikallaan.
Esimerkiksi Talvisodassa suomalaiset sotilaat olivat kuuluja siitä miten kylmästi he veressä piehtaroiden pystyivät viemään toisen ihmisen hengen, vailla mitään tunnetta, kuin amok-juoksuaan suorittavat täysin tunteettomat psykopaatit.
He tekivät kaiken mitä viranomaiset määräsivät ja kun viranomaiset määräsivät heidät tappamaan, niin he suorittivat jo silloin kunnon viranomaisuskovaisina tehtävänsä.
Sodassa jonka Nazi-Saksan liittolainen Suomi aloitti.

Kun sitten Saksa häpesi tekojaan sodassa, niin Suomi ylpeili hirmuteoillaan ja juutalaisten kuljetuksilla Saksan keskitysleireille. Kansa jonka sieluun ei myötätunto kuulu, ei koskaan pysty ymmärtämään ja katumaan hirmutekojaan. Saksa myös muuttui parempaan päin, mutta Suomeen nazistiset rakenteet ja epäinhimillisyyden ihannointi jäivät elämään.

Ei siis ihme että Suomen maassa edelleen hyväksytään ihmisoikeusrikokset, ovathan ne "pyhän" eli valtion tekemiä ja valtio on suomalaisille edelleen yhtä kuin totuus.
Ne mitkä muualla maailmassa ovat ihmisoikeusrikoksia, eivät Suomessa olekaan, vaan yleisesti hyväksyttyjä tekoja ja asioita. 
Siksi Suomen maassa on oikein huostata perusteettomasti lapsia, tehdä perättömien ilmiantojen jälkeen iskuja perheiden koteihin, hakata vanhemmat, pelotella lapsia, uhkailla ja solvata vanhempia.

Ja jos siitä kaikesta kertoo karuinen yksityiskohtineen, niin mitä tekeekään Suomen fasistinen poliisi ja Suomen mätä oikeuslaitos? Poliisi tekee mielivaltaisen pidätyksen ja heittää isän/äidin vankilaan, syyttää kunnianlouksesta ja myöhemmin puolueellisessa pika-oikeudenkäynnissä tuomitsee äidin/isän/perheen vankeuteen ja/tai sakkoihin siitä että he ovat uskaltaneet kertoa totuuden Suomessa tapahtuvasta viranomaisten mielivallasta ja fasismista perheitä kohtaan.

Eihän Suomessa koskaan perheitä ole minään pidettykään.
Eli sananvapautta ei Suomessa ole, mielivaltaiset pidätykset ovat yleisiä, kuten poliisiväkivaltakin ja oikeuslaitos on puolueellinen. Ihmisiä myös pakotetaan orjatöihin, suomalaisia jotka eivät ymmärrä oman kollektiivisen valtansa mahdollisuutta ja sen vaikutusta.
Näin siis Nazi-Suomessa jossa suorastaan kehotetaan ihmisiä tekemään perättömiä ilmiantoja lähimmäisistään, valtion hyväksi tietenkin.

Kansa Suomessa siis yleisesti hyväksyy viranomaisten mielivallan ja fasismin perheitä kohtaan.
Yksi syy on myös  se, että vaikka Suomessa on hirvittävä määrä, eli 18000 lasta huostattuina, niin tilastojen taustalle on vaikea nähdä ilman omakohtaista tai tuttavan/kaverin/sukulaisen kokemuksia. 
Aivan sama kuin holokaustin kohdalla oli.
Ihmiset lukivat juutalaisten kansanmurhasta, mutta asia jäi etäiseksi ja vain pelkiksi luvuiksi.

Ihmisluontohan on sellainen, että karmeiden asioiden kohdalla ihminen mieluummin kieltää asian, kuin kohtaa karun, epämiellyttävän ja kauhistavan totuuden.

Vaikka näistä 18000 lapsesta suurin osa perättömän ilmoituksen vuoksi väkisin ryöstetty ja huostattu lapsikaupan tarpeisiin ja vaikka julkisuuteen jatkuvasti tulee tietoja lastenkotien suljettujen ovien takana tapahtuvista työntekijöiden tekemistä julmuuksista, mattoterapiasta jossa lapsi kääritään mattoon aiheuttaen tukehtumisen kaltaisen tunteen lapselle, vankiselleistä lapsille joihin vähänkin "hankalat" lapset teljetään.  Sekä sijaisperheiden harjoittamista sijaislasten
seksuaalisista hyväksikäytöistä, alistamisesta ja julmista ruumiillisista rangaistuksista.

Niin ihmisluonto eli halu kieltää ikävät tosi asiat, asian etäisyys omaan elämään, lapsiuhrien jääminen vain luvuiksi ja suomalaisten viranomaisuskovaisuus ja tuomitsevaisuus ovat synnyttäneet maan jossa viranomaiset saavat tehdä mitä vain lapsille.


Ammattilaisuuden nimissä tietenkin, lapsi on osattava kääriä oikein mattoon, lastensuojelun ammattilaisten tekemä lapsen alistaminen, pahoinpitely, nöyryyttäminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö vain vahvistaa lasta.

Näin tässä Kraft Heil maassa ajatellaan ja tuota filosofiaa peilaa myös Suomen läpimädän ja korruptoituneen oikeuslaitoksen toiminta.

Näistä asioista yksityiskohtaisesti kertovia rangaistaan Nazi-Suomessa syytteellä ja mistä, viranomaisten virkatehtävässään tekemien väärinkäytösten, pahoinpitelyjen, solvausten, uhkailujen, kotirauhan rikkomisten ja kunnianloukkausten paljastamisesta.

Näin siis sairaassa Suomen maassa jossa perheillä ei ole mitään, ei pienintäkään arvoa ja jossa viranomaiset ovta jumalia.

Eikä tämä kirottu maa muutu miksikään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti