torstai 3. huhtikuuta 2014

Työtön, sinulla on valta

Suomessa työttömien aktivointitoimenpiteinä käytetään kuntouttavaa työtoimintaa ja työelämävalmennusta.

Jos työttömyyspäivärahaa saava työtön ei suostu menemään kuntouttavaan työhön, niin hän saa karenssia, työttömyyspäivärahan saanti katkeaa ja hän joutuu menemään sossun luukulle ja taas vastaavasti  toimeentulotuella elävältä työttömältä leikataan 20-40% hänen toimeentulotuestaan.

Elämme viranomaisia rakastavassa ja palvovassa Suomen maassa ja jo siksikin työttömät harvoin kieltäytyvät menemästä kuntouttavaan, eli palkattomaan orjatyöhön.

Toinen syy on se että elämme myös hierarkkisessa luokkayhteiskunnassa jossa suomalaisia hallitaaan pelon ja häpeän tunteilla. Siksi jopa työttömissäkin on aivan järjettömiä hierarkkioita ja Kelasta työttömyyspäivärahaa saava ei halua pudota siltä ja joutua sossun asiakkaaksi, niin suuri häpeä monille suomalaisille sossu-asiakkuus on. Suomalainen siis raataa mieluummin päivät orjatyössä että ei vain joutuisi sossun asiakkaaksi, järjetöntä.

Fiksu realisti sen sijaan ymmärtää että sillä ei ole pienintäkään merkitystä miltä luukulta rahansa saa, Kelasta vai sossusta.

Sossu taas ajaa ihmisiä rikollisuuteen leikkaamalla yhtäkkiä 20-40% työttömän toimeentulotuesta.
Mutta säästöjähän kylmät byrokraatit aina pyrkivät tekemään, hällä väliä siitä saako vaikkapa viisilapsinen perhe enää sitten syödäkseen, kalliissa Suomen maassa.

Vaikka nämä orjatyöt ovatkin väärin ja siten ihmisten kiristäminen niihin on moraalitonta, niin
orjatyöt eivät kuitenkaan pyöri ilman orjia.

Jokaisella työttömällä on siis pikkuruisen verran valtaa ja yhteensä heillä on kaikki valta päättää asiasta. Kollektiivinen valta muuttaa asioita.

Jos siis jokainen työtön kieltäytyisi kuntouttavasta työstä, niin nämä orjatyöt loppuisivat äkkiä Suomen maasta. Kun orjatyöfirmat ja yhdistykset eivät enää saisikaan ketään, niin valtio lopettaisi niiden rahoituksen ja toiminta loppuisi äkkiä. 

Mutta miten ihmeessä tavallinen keskiverto suomalainen, eli viranomaisuskovainen, lammasmaisesti käyttäytyvä, heikon omanarvontunnon omaava, helposti häpeää tunteva ja vahvasti hierarkkisen yhteiskunnan paineen selässään kokeva työtön löytää voimaa kieltäytyä ihmisarvoaan alentavasta orjatyöstä?
Harvoin.

Ihminen kuitenkin äänestää omalla toiminnallaan ja jokainen joka kuntouttavaa työtä tekee äänestää niiden jatkumisen puolesta.
Sen jälkeen on enää aivan turha valittaa, jos kerran on itse äänestänyt niiden puolesta.

Työttömillä on siis valta päättää asioista.
Pelkkä asioista valittaminen ei johda mihinkään, varsinkaan jos itse kuitenkin tukee orjatyötä tekemällä tätä ihmisiä riistävää järjestelmää.
Silloin nämä ilmaistyöt eivät lopu Suomesta koskaan.

Jos Suomen kansa olisi yhtenäinen ja työttömillä olisi lisäksi selkärankaa, niin he kieltäytyisivät tekemästä työtä ilmaiseksi, mutta harvaltapa työttömältä sitä selkärankaa enää nykyään löytyy.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti