tiistai 24. kesäkuuta 2014

Suomalaiset - ulkokultaisia ja tuomitsevia fariseuksia

Katselin elokuvaa Kristuksen viimeinen kiusaus ja nähdessäni kohtauksen jossa juutalaiset olivat valmiina kivittämään mielestään "alemman" ihmisen, eli aviorikoksesta syytetyn naisen kuoliaaksi, tunnistin oitis suomalaiset noissa kivittäjissä.

He olivat kuin suomalaisia, suomalaisia jotka tuomitsevat kaiken pinnallisesti ja tekevät pinnallisia johtopäätöksiä vaillinaisilla tiedoilla, vain koska he haluavat tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi.

Kirjoitettu on:
 "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä" Joh. 8:7.

Jokainen tapaamani suomalainen lukuunottamatta poikaani ja kihlattuani on juuri tuollainen, valmis heittämään kivellä pikaisesti tuomitsemaansa ihmistä.

 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." Matt. 7:1-2

Suomalaiset ovat maailman tuomitsevin ja ulkokultaisin kansa, he rakastavat tuomita muita ihmisiä.

Kun jostain tehdään aiheeton ilmoitus, niin ryntäävät suomalaiset oitis tuomitsemaan sen josta perätön ilmoitus on tehty. Heitä ei kiinnosta totuus, vaan he reagoivat tunteella ja tuomitsevat, tunteakseen itsensä taas hitusen paremmiksi ihmisiksi.

Jos taas  ihminen jää työttömäksi ja kohtaa taloudellisia vaikeuksia, niin suomalaiset yksimielisesti tuomitsevat työttömän ihmiseksi joka saa mitä ansaitseekin, että työtön on ansainnut nälän, puutteen ja ilman jäämisen. Kohtalonsa, koska työtön on suomalaisten mielestä huonompi ihminen, sen suomalaisten mielestä työttömyys todistaa, näin yksinkertainen on se suomalaisten ajatusmaailma.

Suomalaisilta on aivan turha odottaa empatiaa, koska he ovat empatiamputoituja, sydämettömiä, ja tuomitsevia fariseuksia.

Sama koskee kantasuomalaisia perheitä.
Jos vanhemmat ovat työttömiä, niin tuomitsevat suomalaiset vanhemmat automaattisesti
 huonommiksi ihmisiksi ja kelvottomiksi/arvottomiksi.


Raha on Suomessa kaiken mitta.
Vertailun vuoksi, suomalainen perhe saa lapsilisää 104 e/kk ja sijaisvanhemmat saavat jopa 2600 e/kk per lapsi. Kun tiedetään että sijaisvanhemmat kohtelevat sijaislapsiaan kuin saastaa, esim.sijaislasten seksuaalinen hyväksikäyttö on äärimmäisen yleistä, niin ei voi tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että Suomen valtio maksaa huostattujen lasten hyväksikäytöstä ja raiskaamisista 2600 euroa kuussa jokaisesta lapsesta.

Suomen valtio siis tukee pedofiliaa, seksuaalista väkivaltaa ja lasten traumatisoivaa hyväksikäyttöä.
Siitä Suomen lastensuojelu siis puhuu, kun se puhuu lapsen edusta, oikeasti se puhuu silloin lapsikaupan toimijoiden edusta. Sijaisvanhemmat saavat lapsia hyväksikäytettäkseen +2600 euroa kuussa per lapsi, sossut bonukset huostaanotoista ja kunta taas enemmän rahaa valtiolta.

Kaikki lapsikaupassa mukana olevat voittavat, vain itse perhe kärsii.
Mutta koskapa Suomessa on perheistä välitettykään?

Vielä sananen suomalaisten ulkokultaisuudesta.
 Jeesus puhui siitä, että kun teette jotain hyvää, niin tehkää se salassa.
 Mutta mitä tekevätkään suomalaiset?
Jos he alkavat vaikkapa Plan-kummiksi, niin he toitottavat siitä suureen ääneen joka paikassa.
He ovat juuri näitä Jeesuksen mainitsemia ulkokultaisia ihmisiä.

Suomi onkin nimikristittyjen maa, maa jossa kaikki hengelliset ja henkiset arvot ovat kärsineet täydellisen kadon, totaalisen inflaation.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti