keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Työttömyyspäivärahan ja toimeentulotuen leikkaaminen pidentää työttömyyttä

Niin Kelan maksamaa työttömyyspäivärahaa, kuin sosiaalitoimen maksamaa toimeentulotuenkin normia leikataan usein työttömiltä 20-40%.

Näistä toimeentulotuki on viimesijainen etuus, eli sitä hakevat ihmiset elävät poikkeuksetta köyhyysrajalla tai sen alapuolella.

Kun sitten köyhiltä toimeentulotukea/työttömyyspäivärahaa leikataan, niin ensimmäiseksi köyhä joutuu hankkiutumaan eroon aivan kaikista lisäkuluista, rahaa kun riittää hädintuskin vuokraan, sähkölaskuun (aina ei siihenkään tukea myönnetä) ja laihaan ja vähäenergiseen ravintoon, eli halpaan ruokaan.

Jos edes niihinkään.

Köyhä siis säilyäkseen hengissä joutuu luopumaan mm. puhelinliittymästä ja netistä ja bussikorttiinkaan ei enää  silloin ole varaa.

Työtön jolta on leikattu toimeentulotukea/työttömyyspäivärahaa ei siis pääse enää edes etsimään avoimia työpaikkoja, ne kun ovat vain netissä.

Sillä köyhällä  työttömällä ei ole leikkausten jälkeen enää varaa nettiin, lähin kirjastokin taas saattaa olla vaikkapa 10-15 km:n päässä, jonne  työttömällä ei ole enää varaa matkustaa bussilla, niin kyseessä on noidankehä josta ei ole ulospääsyä.

Jos työtön sitten jonkin ihmeen kautta saisi tiedon jostain työpaikasta, niin ei tällä ole ole enää edes mahdollisuutta soittaa siitä työnantajalle, puhelinliittymä kun oli suljettava heti ensimmäiseksi leikkausten tullessa, jotta jää edes vähän rahaa ruokaan.

Kaikki tämä tietysti passivoi työtöntä työnhakijaa, jolta jopa mahdollisuudet etsiä ja löytää työpaikka viedään. Ja kun vieläpä leikattu toimeentulotuki ei enää riitä kuin vähän energiaa sisältävään ravintoon,  niin menevät työttömän kaikki voimat ja energiat päivittäiseen selviytymiseen, eli hengissä pysymiseen.

Kylmäsydämiset, leikkauksia tekevät hyväpalkkaiset ja hyvinvoivat työvoimavirkailijat ja sosiaalityöntekijät eivät tunne nälkää mitä aliravittu työtön tuntee.

Työnhakuun ei enää niin energiaa riitä, varsinkin jos se tarkoittaa pitkiä kävelylenkkejä lähimpään kirjastoon.

Ja vaikka riittäisikin, ei työtön välttämättä aina pääse kirjastossa edes koneelle, koneet kun voivat olla varattuja.  

Työttömyyspäivärahan ja toimeentulotuen leikkaukset vain pitkittävätkin työttömyyttä ja ovat siten omalta osaltaan lisäämässä ja kasvattamassa pitkäaikaistyöttömyyttä.

Leikkaukset huolehtivat siis tehokkaasti siitä, että työttömien ei ole edes mahdollista löytää töitä, eli parantaa asemaansa. 


Tämä on suomalaiselle luokkayhteiskunnalle ominainen piirre, köyhät halutaan myös pitää köyhinä.

Leikkaukset estävätkin työttömyyden vähenemisen tehokkaasti.

Kun kaiken lisäksi Suomea koettelee ennen kokematon lama ja työttömyys, työpaikkoja on äärimmäisen vähän. Siksi se sisukkainkaan aliravittu suomalainen työtön ei löydä välttämättä töitä, ei vaikka tekisi joka arkipäivä sen 10km:n kävelylenkin sinne kirjastoon, toivoen pääsevänsä nettiin ja löytävänsä työpaikan ja lopulta myös saavansa sen.

Vaikka työpaikkoja on vähän, tulisi silti kaikille työttömille taata edes mahdollisuudet niiden etsimiseen ja löytämiseen.

Ja se taataan vain sillä että työttömyyspävärahan ja toimeentulotuen leikkaukset lopetetaan.

Sen sijaan, varsinkin toimeentulotukea olisi syytä korottaa tuntuvasti nykyisestä.
Onhan se junnannut lähes samalla tasolla vuosikaudet, Suomen kallistuessa vuosi vuodelta.

Työpaikkoja ei tosiaan juurikaan ole, mutta niiden vähäistenkin työpaikkojen hakeminen tulee tehdä mahdollisimman helpoksi ja mahdolliseksi kaikille työttömille.

Toimeentulotukien ja työttömyyspäivärahojen leikkaukset vain estävät/vaikeuttavat töiden hakemista ja estävät työttömyyden vähenemisen.

Toimeentulotukien ja työttömyyspäivärahojen leikkaukset lopetettava jos työttömyys halutaan saada laskuun.

 
 


  


 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti