perjantai 20. maaliskuuta 2015

Suomen työssä käyvien ongelmiin puututtava

Suomen työssäkäyvät ovat moniongelmaista porukkaa.

On alkoholisteja, narkkareita, sekakäyttäjiä, sairaita, raihnaisia, mielenterveysongelmaisia, peliriippuvaisia, rikollisia, vihanhallinnan ongelmista kärsiviä ja päivärytminsä sekoittaneita.
Tämän ihmisryhmän ongelmiin tulisikin jatkossa puuttua entistä tiukemmin.

Niin asiakkaat, naapurit, tuttavat kuin puolisotkin joutuvat kärsimään kyseisen moniongelmaisen ihmisryhmän kipuloinnista, he joutuvat näiden uhreiksi.

Jos Suomessa vaikkpa ostaa jotain, saa usein asiakaspalvelua mielenterveysongelmaiselta tai alkoholistilta ja palvelu on huonoa. Hidasta, tökeröä ja epäammattimaista.
Asiakkaista puhutaan pahaa näiden selän takana, tai jopa näiden kuullen.
Jos kysyy jotain, on vastaus usein epämääräinen, tai asiakkaalle ei edes osata kertoa vastausta.

Työssä käyvät myös oireilevat naapureitaan ja puolisoitaan kohtaan.
He käyttävät isot palkkansa mm. alkoholiin ja häiriköivät naapureitaan kännipäissään soittamalla stereoitaan myöhään illalla tai keskellä yötä. Useimmat työssä käyvät kun kärsivät pahoista alkoholiongelmista.
Kun heillä vieläpä on ylisuuret palkat, eli rahaa kuin roskaa, niin ei alkoholi/huumeet heiltä lopu ja siitä joutuvat sitten muut ihmiset joutuvat kärsimään.

He myös pieksevät usein puolisoitaan ja lapsiaan.

Näiden lapsetkin siis kärsivät ja ongelmat siirtyvät myös työssä käyvien seuraavalle seukupolvelle.

Ehkä kaikilta työssä käyviltä tulisikin huostata lapset ja siirtää työttömien/opiskelijoiden perheisiin, ainakin lapset olisivat silloin turvassa niiltä alkoholisoituneilta ja väkivaltaisilta vanhemmiltaan.

Näin siis hyvin monet ihmiset joutuvat kärsimään moniongelmaisten, eli työssä käyvien sekoilusta.

Vaadinkin että jatkossa työssä käyvät ohjataan hoitoon entistä herkemmin, jotta muut ihmiset saavat olla rauhassa näiltä aggresiivisilta sekopäiltä.

Kaikki työssä käyvät jatkossa pakkohoitoon päihdeongelmista, väkivaltaisesta käytöksestä, mielenterveysongelmista tai peliriippuvaisuuden vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti