tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tuloverotusta korotettava tuntuvasti

Tämä on tehtävä jotta Suomen sosiaaliturva saadaan nousemaan riittävälle tasolle ja jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi tuloerojen supistumisen muodossa.

Suurin osa Suomen kansastahan elää kuplassa, kuplassa josta he eivät näe mitä heidän ympärillään yhteiskunnassa tapahtuu.

Pieni osa suomalaisista tiedostaa sitten Suomen valtakunnan todellisen tilan.
Suomen sosiaaliturva on tätä nykyä niin heikolla tasolla että köyhät perheet näkevät nälkää, köyhien perheiden lapset eivät saa harrastaa ja köyhiltä jopa katkaistaan sähköjä, vieläpä kaupunginhallituksen siunaamana.

Näin ainakin Tampereella.

Suomen sosiaaliturva on siis kehistysmaiden tasolla ja verotuloja tarvitaan ja runsaasti jotta asia muuttuu.

Tietenkään rikkaat ja keskituloiset ylisuurine palkkoineen eivät halua luopua eurostakaan, eivätkä nuo empatiaamputoidut tapaukset osaa eläytyä köyhien osaan.
Mutta verotuloja tarvitaan, eikä asiaa kannata kysyä julmilta porvareilta, he kun tappaisivat kaikista mieluiten köyhät perheet nälkään ja kylmyyteen.

Asia jota muuten jo tapahtuu Suomessa, fasistien maassa jossa varsinkin köyhiä lapsiperheitä ja lapsia vihataan. 

Niin kovasti että viranomaiset tappavat jo Suomen köyhiä nälkään ja kylmyyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti