tiistai 7. kesäkuuta 2016

Viranomaisyhteistyö rotyhygieniaoppien ja ihmisoikeusrikosten apuvälineenä

 Paljon on julkisuudessa keskusteltu viime vuosina viranomaisyhteistyöstä.
Valtamedia ja viranomaisten edustajat ovat pitäneet sitä hyvänä asiana.

 Itse olen ammatiltani sosiologi ja Suomen ihmisoikeusvalvoja ja tutkinut juuri viranomaisyhteistyön tuhoja ja uhreja Suomessa.

Tässä blogissa mennäänkin nyt siis pintaa syvemmälle, eli paljastan sen mitä viranomaissyhteistyö käytännössä tarkoittaa, millaisia muotoja se saa ja uhreja joita sen avulla tuotetaan.

Viranomaisyhteistyötä käytetään eri viranomaisten välillä silloin kun halutaan tehokkaasti, ihmisoikeuksista piittaamatta tehdä jotakin, usein väkivaltaa ja pakkokeinoja käyttäen.

Se voi olla viranomaisten terrorin, mielivallan ja fasismin todistajan vaientamista.
Joko siten että häntä uhataan jos hän ei poista todistustaan viranomaisista tai jopa todistajan tuomitsemista vankeuteen, jos hän kertoo viranomaisten toiminnasta julkisesti.

Suomen oikeuslaitoshan tuomareita myöten on mätä ja lahjottu ja niin myös Suomen Poliisi.
Se palvelee vain rikkaita (kuten yrittäjiä) ja viranomaisia, he ovat lain yläpuolella.

Sen sijaan köyhät ja varsinkaan köyhät lapsiperheet eivät Suomessa oikeutta saa.

Viranomaisyhteistyöllä on kuitenkin vielä karmeampi ulottuvuus.
Sen avulla tapetaan köyhiä suomalaisia pakkaseen ja nälkään.
Ja hirmuteoista kertoja saa vain vihaisen puhelun, jos puolustaa itsensä ja perheensä oikeuksia fasisteja vastaan. Toimiin ei ilmoitus johda.

Tein Tampereen poliisille kolme rikosilmoitusta Tampereen sosiaalitoimea vastaan tappoyrityksestä, heitteillejätöstä, virkarikoksesta ja pahoinpitelystä. Koska Tampereen sosiaalitoimi ensin miinusti toimeentulotukea ja myöhemmin lopetti toimeentulotuen kokonaan ja katkaisutti köyhältä perheeltäni sähköt keskellä kylmintä talvea ja pakotti meidät jäätymään pakkaseen, niin oli Tampereen poliisin suhtautuminen asiaan vähintäänkin tyrmistyttävä.

Pian sain nimittäin puhelun sosiaalityöntekijöiden rikoskumppanilta, eli Tampereen poliisista.
Poliisi oli kiihtyneessä tilassa ja karjui puhelimeen "vieläkö sää teet niitä ilmoituksia, HÄH??"
Selitin että tein ilmoituksen kolmesta sosiaalityöntekijästä ja etuuskäsittelijästä jota olivat poistaneet perheen toimeentulotuen ja lopulta ajaneet perheen pakkaseen.

Viimeisimmän päätöksen tekijää pidin eniten vastuussa, siihen mennessä kun sähkölaitokselta oli jo tullut viimeinen uhkaus, eli ilmoitus päivästä jona sähköt katkaistaan, jos laskua ei ole siihen mennessä maksettu.

Pian selvisi että Tampereen poliisi oli lapsiperheeltä sähköt katkaisseen Tampereen sosiaalitoimen puolella, eikä aikonut tutkia tapausta mitenkään.

Oli siis Tampereen poliisin mielestä ihan okei, että köyhältä lapsiperheeltä katkaistaan sähköt ja pakotetaan pakkaseen jäätymään.

Unohdin rikosilmoituksia tehdessäni sen, että köyhien lapsiperheiden tappaminen pakkaseen ja nälkään ei ole Suomessa mikään rikos, vaan ihan yleinen Suomen viranomaisten harjoittama toimintatapa. Suomessa ei köyhillä näet ole edes ihmisarvoa ja meitä tapetaan viranomaisten toimesta, se on tämän äärikapitalismin ruma puoli. Vain rahalla on arvoa, ei ihmisillä.

Sitähän se viranomaisyhteistyö Suomessa on, yksi taho (sosiaalitoimi) tappaa köyhiä nälkään ja pakkaseen ja toinen taho (poliisi) peittelee sen.
 

Poliisi siis suojelee Tampereen sosiaalitoimen ihmisoikeusrikkomuksia ja suoranaista perheiden tappamista kylmyyteen ja nälkään.
Tämä on se kaikista karuin viranomaisyhteistyön puoli.
Köyhiä lahdataan Suomessa oikein viranomaisten yhteisvoimin.
Poliisi ja sosiaalitoimi tappavat yhdessä köyhiä, näin ainakin Tampereella.

Suomen Poliisihan nyt on fasistinen, nazistinen ja ääri-oikeistolainen, vähemmistöjä ja köyhiä vihaava ja syrjivä ollut aina. 
Poliisin toiminta-ajatus on harjoittaa rotuhygieniaa ja lapsikauppaa, lahdata köyhät ja peitellä kaikki epäkohdat, vaikka sitten whistleblowerit vangitsemalla ja tuomitsemnalla läpimädässä pikaoikeudenkäynneissä. Tämän olen omakohtaisesti kokenut. 

Yksi pahimpia viranomaisyhteistyön puolia on sitten lapsikauppa.
Eli Suomen Poliisi on korviaan myöten mukana sosiaalitoimen kanssa lapsikaupassa.

Hyvät ystävät ja kylänmiehet, Suomessa lapset todella ovat kaupan.
Sosiaalitoimi hoitaa paperityön ja Suomen Poliisi käy sitten sosiaalitoimen käskystä ryöstämässä köyhien lapset ja myy ne vaikka rikkaille pedofiileille jotka kaipaavat jotain uutta lelua leikkeihinsä.  Ei sosiaalitoimi ja Suomen Poliisi välitä, kunhan verirahat, eli bonukset lapsista juoksee tileille. Yhteistyökumppaneita kun riittää, eli lapsikauppaa tukevia tahoja. 
On Suomen valtio, kaikenkarvaiset lapsikylät, lastenkodit, perhekodit etc. 

Hyvät provikat irtoaa ryöstetyistä lapsista kaikille mukana oleville rosvoille.
Rahaa riittää niin sosiaalityöntekijöille, lastenkotien henkilöstölle, perhetyöntekijöille, sairaaloiden synnytysosastojen hoitajille, poliiseille ja neuvolan henkilökunnallekin. Kaikki kun ovat mukana Suomen Lapsikauppa Oy:ssä.

Viranomaisyhteistyö on minulle pikemminkin siis kirosana.

Koska sen avulla tapetaan köyhiä pakkaseen ja nälkään, ryöstetään lapsia aivan hyvistä perheistä ja tuhotaan perheitä, sekä vaiennetaan kauheuksista yksityskohtaisesti kertojat.

Sosiaalitoimen ei oikeasti tarvitse kuin tehdä yksi soitto tutulle poliisille, niin poliisi käy vangitsemassa lapsikaupasta yksityiskohtaisesti kertoneen ihmisoikeuksien puolustajan.


Viranomaisyhteistyö helpottaa lasten hyväksikäyttöä rahantekotarkoituksessa, sitä varten se on tehty. Sen avulla vaiennetaan hirmuteoista kertojat ja sen avulla kunnat tekevät säästöjä köyhiä lumihankeen tappamalla.

Oiva väline tehdä rahaa, rahaa palvovassa äärikapitalistisessa maassa jossa ainoa arvo on RAHA ja jossa kaikki on kaupan.

Köyhät taas kelpaavat vain hyväksikäytettäviksi ja uhreiksi.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti