perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lenkillä Kämmenniemessä - huutelua, solvauksia, pilkkaamista ja naureskelua

Asun edelleen Perussuomalaisten vankalla kannatusalueella, ahdasmielisessä junttilassa Tampereen  Kämmenniemessä.

En ole mikään hirvittävän poliittinen ihminen, vaikka olenkin toiminut mm. ihmisoikeusjärjestön maakoordinaattorina ja nykyään Suomen Ihmisoikeusvalvojana.

Silti väitän että puoluekanta ja se mitä puoluetta äänestää kertoo myös hyvin paljon ihmisen arvomaailmasta.
Persut (Perussuomalaisia äänestävät ja heidän rasistisen arvomaailmansa jakavat) inhoavat vähemmistöjä, ovat niin ahdasmielisiä että eivät hyväksy tai ymmärrä minkäänlaista erilaisuutta ja jakavat ahdasmielisiä, tuomitsevia, rasistisia, julmia ja sivistymättömiä arvojaan ja näkemyksiään myös lapsilleen.

Kaikki lähtee aikuisista.

Ja Kämmenniemessä Persuilla on vahva kannatus, heidän ahdasmielinen, vihaan ja rasismiin perustuva ideologiansa on suosittua Kämmenniemessä. 
Kämmenniemi on Persujen koti ja synnyttäjä. 

Se alustuksesta, nyt rakkaat lukijani tiedätte millaisten ihmisten parissa minä ja rakas perheeni joudumme asumaan.

Aiemmin kerroin kuinka Kämmenniemen noin kymmenestä lapsesta koostuva lapsikuoro huuteli minulle "vammainen vammainen vammainen" kun olin lähdössä lenkille. Kun muualla lapsikuorot laulavat kirkossa ylistystä Jumalalle, niin täällä Kämmenniemessä ne pilkkaavat, kiusaavat ja solvaavat vähemmistöjä. Mukana huutelemassa oli myös seinänaapurin tyttö.

Lapset saavat vaikutteensa aikuisilta, he oppivat omilta vanhemmiltaan kiusaamaan, pilkkaamaan ja syrjimään vähemmistöjä.

Kun taas jokin aika sitten olin lenkillä, niin tällä kertaa sain kuulla solvauksia Kämmenniemen aikuisilta.
Kun aikuiset kiusaavat ja pilkkaavat vähemmistöjä ja sellaisia erilaisia ihmisiä joita he eivät hyväksy, niin eipä sitten ihme että niin tekevät Kämmenniemen lapset ja nuoretkin.

-Olin siis lenkillä ja noin 3 kilometriä Paavolantietä juostuani tulin mäen päällä olevan talon kohdalle, sen pihassa oli vene. Ohi juostessani aikuinen mies huusi minulle "mitä vammainen!?" ja heti perään toinen aikuinen Kämmenniemeläinen vastasi tälle "onko toi vammainen?". En kuullut enää loppua, eli sitä mitä minua solvannut mies vastasi toiselle Kämmenniemen ylpeydelle.

Seuraavalla lenkilläni sain taas nauttia Kämmenniemeläisten viisauksista.

-Juoksin Paavolantietä kotiinpäin ja olin juuri pellon kohdalla, noin puolitoista kilometriä Haavistonkadun risteyksestä. Oikealta olevan talon pihasta tuli neljä aikuista miestä. Jäivät seisoskelemaan tien risteykseen. Heidät tien vasemmalta puolelta ohittaessani alkoivat he huudella perääni solvauksia ja nauroivat räkäisesti.
Itse en vastannut huuteluihin mitään, koska omaan käytöstävat. 
Samaa ei voi sanoa näistä Kämmenniemen "sankareista". 

Kun aikuiset ihmiset käyttäytyvät tuolla tavoin, niin matkivat Kämmenniemen lapset ja nuoret vain näitä.

Jatkossa, kun saamme toivon mukaan asunnon jostain toisesta paikasta, niin olisi etukäteen hyvä tietää minkä puolueen kannattajia alueella eniten asuu?

Sillä nyt Persuille myötämielisellä alueella, Persujen suurella kannatusalueella asuneena, en enää koskaan haluaisi asua sellaisella.
Se viha ja halveksunta kaikkia yhtään erilaisia ihmisiä, kuten maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä, vammaisia tai jotenkin ulkonäöltään valtavirrasta poikkeavan näköisiä kohtaan on täällä Kämmenniemessä on jotain aivan järkyttävää.  

Kämmenniemessä asuu pikku sieluisia, ahdasmielisiä ja tuomitsevia ihmisiä, joiden pieneen mieleen ei mahdu ymmärrys, suovaitsevaisuus tai hyväksyminen niitä kohtaan joita he pitävät erilaisina.


Kämmenniemessä vähemmistöt ovat kiusattuina, pelkkinä sylkykuppeina vailla ihmisarvoa.

Minä säälin Kämmenniemen ilkeitä ja suorastaan pahoja, vähemmistöt tuomitsevia, pikkusieluisia, ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ihmisiä. 

Sillä ahdasmielisyys, rasismi ja suvaitsemattomuus ovat suurinta tyhmyyttä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti