perjantai 30. syyskuuta 2016

Sisä-Suomen Poliisi (Tampereen Poliisi) hyväksyy Suomen Ihmisoikeusvalvojan solvaamisen ja uhkailun

Taas kerran saatiin todisteita Suomen Poliisin ja tässä tapauksessa varsinkin Sisä-Suomen Poliisin mädännäisyydestä, korruptiosta, syrjinnästä ja rasismista.

Sisä-Suomen Poliisi vaikuttaa läpimädältä ja korruptoituneelta.

Kun joulukuussa 2015 paljastin Tampereen Kämmenniemen kirjastossa rehoittavan syrjinnän, kiusaamisen ja rasismin vähemmistöjä kohtaan ja tein jopa asiasta rikosilmoituksen, niin mitä tekikään Sisä-Suomen Poliisi? 

Se hyväksyi täysin Kämmenniemen kirjastohoitajan käytöksen. Sen että hän solvasi, kiusasi ja syrji vähemmistöjä. Ehkä sitten Kämmenniemen kirjastonhoitajan työ on niin pyhää, että sitä tehdessäään saa kiusata, solvata ja syrjiä vähemmistöjä?

Sillä Sisä-Suomen Poliisi painoi siis asian villaisella. Täten siis Sisä-Suomen Poliisi tuli itse kiusanneeksi ja syrjineeksi vähemmistöjä.

Tämä on ilmeisesti myös Sisä-Suomen Poliisin normaali tapa, vähemmistöillä ei sen mukaan ole ihmisoikeuksia tai edes ihmisarvoa.

 Sen jälkeen sain Facebookiin viestejä Kämmenniemen kirjastonhoitajan veljeltä.
Ne tulivat suoraan minulle, viesteillä ei siis voitu väittää tarkoittavan ketään muuta.
Viestit olivat solvauksia ja uhkauksia. 
Kuten jo aiemmassa blogi-merkissäni mainitsin, niin ehkä se ihmisten kiusaaminen ja syrjiminen sitten kulkee tämän Kämmenniemen kirjastonhoitajan suvussa.

Ensin Kämmenniemen kirjastonhoitaja syrjii, solvaa ja kiusaa vähemmistöjä kuukausikaupalla ja heti perään tämän veli uhkailee ja solvaa asian paljastanutta Suomen Ihmisoikeusvalvojaa.

Kaiken huipuksi Sisä-Suomen Poliisin käytös on suorastaan törkeää, syrjivää, solvaavaa, kiusaavaa ja ennen muuta rasistista. Eli se osallistuu innolla vähemmistöjen kiusaamiseen, solvaamiseen ja syrjintään. Sen sijaan että auttaisi syrjinnän uhria, se syyllistääkin uhrin, solvaa ja kiusaa tätä.

Eli kun tein rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta tätä Kämmenniemen kirjastonhoitajan veljeä vastaan, niin tarjosin samalla Sisä-Suomen Poliisille viimeistä mahdollisuutta toimia oikein ja pelastaa kasvonsa. 
Tehdä hyvää, pahan asemasta.

Mutta Sisä-Suomen Poliisi joka oli jo asettunut rasistien ja syrjijöiden puolelle päättikin edelleen jatkaa pahan ja ihmisoikeusrikosten tekemistä.

Nyt siis Sisä-Suomen Poliisi syyllistyi itse solvaukseen ja uhkailuun, koskapa hyväksyi nämä. 
Ja aiemminhan Sisä-Suomen Poliisi oli jo hyväksynyt ja ilmoittanut kannattavansa vähemmistöjen syrjintää, kiusaamista, solvaamista ja rasismia. Siten hyväksyesssäänse syyllistyy itse näihin.

Nämä ovat kaikki IHMISOIKEUSRIKOKSIA.
Sisä-Suomen Poliisi eli Tampereen Poliisi on siis ihmisoikeusrikollisten ja rasistien joukkio.

Heidät tulisi saattaa tuomittavaksi esim. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen syrjinnästä, rasismista ja kiusaamisesta.

Sisä-Suomen Poliisi on täynnä moraalittomia, ihmisoikeusrikollisia ja siksi yksikään uhri ei voi heihin luottaa. Siellä syyllistetään uhreja ja taputetaan olalle rasisteja, pahoinpitelijöitä, solvaajia ja kiusaajia. Sillä näitä asioita Sisä-Suomen Poliisi kannattaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti