torstai 19. tammikuuta 2017

Apua, POLIISI, naapurissa asuu vammainen

Olimme muuttaneet Ylöjärven Niittytielle loppuvuodesta 2016 ja jo tavaroita ollessamme viemässä ja ajaessamme naapurin ohi, niin jäi hän tuijottamaan minua suu auki ja silmät pyöreinä.

Naapurin omituinen käytös kertoi ahdasmielisyydestä, suvaitsemattomuudesta, sivistymättömyydestä ja junttiudesta. 

Hän oli lokeroinut minut oman ahtaan mielensä lokeroon ja ajattelu hänellä loppui siihen.
Olin hänelle vain enää jokin epäihminen, jokin josta päästä eroon, vaikka sitten kiusaamalla.
Jopa perhettäni kiusaamalla ja terrorisoimalla.

Pian paljastuikin millaista helvettiä asuminen niittytiellä ahdasmielisten, suvaitsemattomien ulkonäkörasistien naapurina tulisi olemaan.

Ensimmäisen kuukauden aikana emme olleet uudessa asunnossamme lainkaan, veimme vain tavaroita sinne. Silti ilmestyi automme tuulilasiin ja postilaatikkoomme valituksia naapurilta.
Ihmettelin tätä suuresti, niin myös avopuolisoni.

Ohi kävellessäni solvasi naapurin nainen minua vammaiseksi eräälle toiselle rouvalle.
Elämä Niittytiellä oli siis elämää solvaamisten ja kiusanteon, kuten valitusten keskellä. 

Ja juuri jatkuvien solvaamisten, syrjinnän ja kiusaamisen takia olimme muuttaneet Teiskon Kämmenniemestä Ylöjärven Haaviston Niittytielle.

Ojasta allikkoon, sanoo vanha sananlasku.

Seuraavaksi naapurimme otti käyttöön vielä kovemmat kiusaamisen keinot ja välineet.
Hän päätti hyväksikäyttää viranomaisia kiusaamisen välineinä. 

Täytyyhän vammaisesta perheineen päästä jotenkin eroon. Hän päätti viedä kiusaamisen uudelle tasolle ja kiusata myös perhettäni, kun vammaiseksi solvaamisesta en ilmeisesti tarpeeksi näyttänyt loukkaantuvan, eikä se aikaan johtaisi minusta eroon pääsemiseen.

Naapurini alkoi soitella huvikseen poliisille, valitti aina mitä päästään sattui keksimään.
Kohta olivatkin jo poliisit ovellamme, selitin jo ovella mistä oli kysymys, mutta vaativat silti päästä sisään. 

Poikani oli jo nukkumassa ja hänkin heräsi, kun kotirauhaamme näin häirittiin.
Minulta otettiin tiedot ylös kuin rikolliselta ikään ja lopulta poliisit lähtivät ja pääsin nukuttamaan poikaani.

Seuraavaksi selvisi että hätäkeskuksen päivystäjä oli tehnyt Lastensuojelu-ilmoituksen pojastamme naapurin soiton vuoksi. 
Sillä muutama päivä tuon jälkeen tuli Ylöjärven lastensuojelusta kirje.
Hätäkeskuksen päivystäjä siis jatkoi perheen kiusaamista ja syrjintää tekemällä naapurin höpöhöpö soiton vuoksi lastensuojelu-ilmoituksen. 

Nyt naapurin harrastama "vammaisen" ja "vammaisen" perheen kiusaaminen oli eskaloitunut jo viranomaistasolle. On se vaan kätevää valjastaa viranomaiset kiusaamisen apuvälineiksi.

Olimme tässä vaiheessa siis asuneet viralllisesti Niittytiellä reilut 2kk, joista paikalla olimme olleet vain noin kuukauden. Ensimmäisen kuukauden näet olimme vielä lähes kokonaan vanhalla asunnollamme, vain poikkesimme lyhyesti välillä Niittytiellä.  

Silti naapuri oli niin vihastunut siitä, että hänen naapuriinsa kehtasikin häneltä lupaa kysymättä muuttaa "vammainen" perheineen.
No, onneksi on poliisi jonne voi aina soittaa ja luottaa siihen että poliisi vie vammaisen pois.
Tästä tuleeki mieleeni eräs kerta kun istuskelin Tampereen Koskipuistossa lämpimänä kesäisenä päivänä auringosta nauttimassa. 

Takanani istuneet pari nuorta naista sanoivat "hei, tuolla on vammainen" ja kun poliisiauto ajoi Koskipuiston halki toinen jatkoi "toivottavasti noi poliisit vie sen pois". 
Eli uusi naapurimme ajatteli täsmälleen samoin, Suomen poliisi on sitä varten että se vie rumat vammaiset pois.

Aivan kuin ahdasmielistä ajatustapaa alleviivatakseen, soitti naapurimme taas pian poliisille.

Olimme nimittäin nukkumassa ja ihmettelimme että miksi joku paukuttaa oveamme kovaan ääneen.
Nelivuotias poikammekin taas heräsi.
Sanoin avopuolisolleni että uskaltaako ovea avatakaan näin myöhään?
Siellä kun voi olla kuka hyvänsä.

Laitoin kuitenkin minäkin vaatteet päälleni kun ryskytykseen heräsin, poikanikin oli ihan peloissaan moisesta. Minusta tämä täytti joku kotirauhan häirinnän tunnusmerkit, mutta kun asialla oli poliisi ja elämme poliisivaltiossa, niin mitään ei voinut tehdä.


 Poliiseja oli kaksi, mies ja nainen.
 Poliisit astelivat lumisilla kengillään joka paikassa kodissamme.
Kun ihmettelin hämmästyneenä (saatoin jopa hieman korottaa ääntäni) että miksi ihmeessä he hyökkäävät näin kotiimme? Niin alkoi testosteroonin täyttämä miespoliisi uhkailla minua "älä mulle korota ääntäsi, vai haluatko tapella? haluatko turpaasi?".

 Miespoliisi oli niin kiihtyneen oloinen että en uskaltanut enää mitään vastata, muuten olisin pian poliisiväkivallan uhrina ja sitten putkassa. 
Naapuri halusi eroon "vammaisesta"  ja oli vaikka mitä satuja kertonut poliisille.

Lopulta meitä uhkailtuamme ja hyvin aggressiivisesti käyttäydyttyään poliisit lähtivät.

Pari kuukautta asuttuamme oli naapurimme ehtinyt jo kiusata ja syrjiä ensin solvaamalla ja sitten jo kahdesti saanut poliisit ovellemme ja kaiken lisäksi oli onnistunut hätäkeskuksen päivystäjää saamaan tekemään perättömän lastensuojelu-ilmoituksen.

Näin se menee Suomessa, vammaisten ja muiden vähemmmistöjen syrjinnän luvatussa maassa.
Ensin solvataan, kiusataan, huudellaan ja naureskellaan ja lopulta välinneellistetään viranomaiset mukaan kiusaamiseen.

Ja juuri tämän kiusaamisen vuoksi lähdimme AVO-asuntojen mukavasta, tilavasta (79m2) saunallisesta rivitaloasunnostamme Tampereen Kämmenniemessä ja muutimme KAS-asuntojen pieneen (58m2) saunattomaan kaksioon Ylöjärven Haaviston Niittytiellä.

Vain joutuaksemme ojasta allikkoon.
Vammaisia ja muita vähemmistöjä saa Suomessa kiusata, syrjiä ja solvata näemmä ja jopa viranomaiset on helppo valjastaa kiusaamiseen mukaan.

Suomen poliisi kun on ilmeisesti (poliisien törkeän käytöksen perusteella) sitä varten olemassa että sinne voi aina soittaa jos naapuriin muuttaa vammainen tai joku muu vähemmistöön kuuluva. Suomen poliisi (varsinkin Sisä-Suomen poliisi) auttaa mielellään vammaisten ja muiden vähemmistöjen syrjinnässä, solvaamisessa ja kiusaamisessa.

Apua, poliisi, naapuriini on muuttanut vammainen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti